keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Näyttötyö II

Verhotamppi

Pallokaulakoru

Toisen näytön ohjeistuksena oli suunnitella asiakastyö. Käytin työssä aikasemmin asiakkaan kanssa suunniteltua korua. Koulakorun ajatuksena oli, että se muistuttaisi verhotamppia. Asiakas toivoi että kangashuisku korvattaisiin ketjuilla. Ensitöikseni tein luonnoksia joilla leikittelin eri muodoilla ja niiden yhdistelmillä. Asiakas valitsi yksinkertaisen pallomuodon ja toivoi että koruun saataisiin kivi-istutuksia.

Valmis koru.


Alkupiste,
Pallopunsseli- ja alasinsetti.
Korun tekeminen alkoi pallon valmistuksella. Sahasin hopealevystä ympyränmuotoiset palaset. Hehkutin hopean ennen kun siirryin pallopunsseleiden äärelle. Levy lyödään aina suuremmasta muotista pienempään kunnes se saadaan toivottuun kokoon. Pallonpuoliskoja tehdessä kannattaa olla tarkkana että pallo ei jää soikeaksi.

Puolisko saatu oikean kokoiseksi.
Toinen puolisko pyöristetty.


Ennen puoliskojen juottamista kiinni toisiinsa porasin toiseen reiän, jotta kaasut pääsevät ulos pallon sisältä. Umpinainen pallo räjähtäisi. Siistin juotosjäljet ja sahasin pallolle pohjan josta ketjut tulisivat roikkumaan.

Puoliskot juotettuna.
Pallo sahattu auki.

Seuraavaksi aloitin kivi-istutusten rungon tekemisen. Istutin kivet samalla tavalla kuin sormuksia sormuksia päivityksessä. Paksun hopeatangon ympyräksi saaminen oli oma haasteensa. Mitoitin viidentoista kiven paikat runkoon ja porasin valoaukot jokaiselle kivelle. Tämän jälkeen kiville tehtiin sovitteet palloterällä.

Runko saatu muotoonsa.
Sovitteiden tekoa.













Sitten alkoi viilausurakka. Käytin saranaviilaa ja pyöreää neulaviilaa kynsien esille saamiseen. Kun tämä oli tehty oli aika juottaa runko kiinni palloon. Tämä osoittautui aika vaikeaksi, juote ei mennyt minne halusin vaan tukki viilatut urat. Kuitenkaan ei tapahtunut mitään mitä ei pystynyt korjaamaan. 
Runko ei halunnut juottua kiinni.

Urien viilausta.


 Kiillotin pallon ja rungon ennen kuin aloin istuttaa kiviä kiinni. Istuttaessa kuitenkin istutuspunsseli osui pari kertaa palloon tehden siihen jälkiä joten jouduin vielä filssaamaan ja kiillottamaan korun. Pallo myös litistyi hieman kun se oli istutuspallossa kiristettynä, vaikka nahkapalan olisi pitänyt tätä ehkäistä. Onneksi lommon sai pyöristettyä pallopunsselilla pohjan reiän kautta. Istutin kivet kiinni, jotkut menivät helpommin paikoilleen kuin muut, mutta lopulta sain kaikki kiinni.

Teippasin kolot umpeen jottei kivet vahingossa tippuisi niihin.
Kivet kiinni, ketjut seuraavaksi!


















Seuraavaksi oli vuorossa ketjujen teko. Vedin niitä varten paljon lankaa joista valmistin lenkkejä, arviolta yli 350. Halusin lenkkitupsusta tuuhean näköisen joten suunnittelin myös lenkin josta ne roikkuivat sen mukaisesti. Kun olin tyytyväinen ketjujen määrään 

Ketjun vääntöä.
Jäljellä oli enää riipuslenkin vääntäminen ketjunpidikelangasta. 

Lenkkitupsu mekanismi juotettuna.
Riipuslenkin taittoa.
Valmis koru läheltä.






1 kommentti: