perjantai 15. joulukuuta 2017

Konekaiverrus

Tänään kokeilimme konekaivertamista. Käytin seuraavaa kuvaa

Kuva löytyy googlettamalla Vanha Rauma ja kuva on vastavalo.fi sivulta. Kuvaaja on Sampo Kiviniemi. (15.12.2017)
Kuva käytettiin Illustraattorin läpi jossa se jaettiin kolmeen eri väriin, ja Rhinossa täytettiin värialueet viivoilla. Kone kaiversi kuvan hieman yli kahden tunnin aikana.

Instragramista näkyy konekaiverrin toiminnassa ja valmis laatta.

Henkilön Valpuri Virtanen (@vapev) jakama julkaisu


Lopuksi kokeilin blitzillä tummentaa kaiverretut viivat, mutta ne eivät olleet tarpeeksi syviä että efekti olisi toiminut halutulla tavalla. Kuitenkin levystä tuli mielenkiintoisen näköinen!




keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Karkkikivet

Tätä korua rupesin tekemään ennen kesälomaa ja sain sen vihdoin valmiiksi. Aloitin korun suunnittelun valitsemalla siihen kolme kiveä, keskikiveksi ametistin ja sivukiviksi kaksi peridoottia. Ensin mietin kiville umpinaisia istukoita, mutta päädyin kruunuistutukseen sen harjoittelun takia.

Viimeksi olin tehny kruunuistutuksen ensimmäisenä vuonna kultaseppä puolella joten harjoittelu tuli tarpeen.

Aloitin keskikiven istukalla. Tein hopeisen kartion jonka muotoilin kiven muotoiseksi. Sahasin pohjasta palan irti jonka juotin takaisin kiinni kun olin sahannut istukan muotoon.

Sahattu ja juotettu

Keskikiven istukka.



















Seuraavaksi aloitin sivukivien istukat. Niiden tekeminen valmiiksi vaati pari yritystä. Ne olivat pienen kokonsa takia haastavia tehdä.


Sivukivien istukat

Istukan sahausta.


Kun kaikki istukat olivat valmiina juotin ne yhteen ja valmistin sormusrungon johon sahasin istukoiden kokoisen kolon. Sitten juotin paketin yhteen ja siistin korun ennen kivien istuttamista. 

Istukoiden juottamista.

Sormusrunko

Paketti juotettuna kasaan.

Kivet valmiina istutettaviksi.



Valmis koru, oikealla lyhyt video korusta.