torstai 24. lokakuuta 2019

Kaiverrusnäyttö 3

Tämä oli kevään puolella tehty viimeinen näyttö. Vaikka opettaja ohjeisti että kannattaa tehdä jotain mikä on jo tuttua, halusin kokeilla jotain uutta. Niinpä päädyin tekemään kantasormusta ajatuksena, että tekisin koristeellisen monogrammin kantaan ja reunoille jotain koristelua.

Muotoon moukarointia.

Sormuksen valssausta.
Sormuksen muotoon sahausta.


Aloitin sulattamalla hopealevyn suoraan sormuksen korkeuden ja paksuimman kohdan leveydet huomioon ottaen. Valssasin porrastaen keskikohtaa kohti ja sahasin sormuksen muotoonsa. Tämän jälkeen taoin kantaa kuopaksi kuten olisin normaalin kantasormuksen kanssa tehnyt ennen sormuksen pyöristämistä. Siinä menikin jonkin aikaa aineen paksuuseron takia. Lopullisen muotonsa kantasormus sai kiillotusvasaran takomisen ja viilaamisen jälkeen. Kun olin kiillottanut sormuksen valmiiksi, suunnittelin monogrammin valmiiksi.

Silitysvasaralla takomista.
Sormus valmiina kaiverruksiin.
Koristekaiverruksen luonnos. 

Kun olin päättänyt millaisen kuvion sormukseen halusin, piirsin sen sormukseen ja lähdin kaivertamaan. Aloitin ensin ääriviivoista jonka jälkeen lähdin poistamaan materiaalia. Valmistin tätä varten itselleni tasokaivertimen kahdella eri koolla. Työskennellessä tapahtui aikamoinen oppimiskaari ja hieman soimasin itseäni, että pitikö tähän näyttöön nyt ensimmäistä kertaa tämmöistä kokeilla.

Ääriviivojen kaivertamista.
Materiaalin poistoa.
Melkein valmis.


 Kun materiaali oli poistettu naputtelin alennetut tasot punsseleilla siistiksi. Nämäkin valmistin tätä työtä varten metallitangosta. Tein neljä erilaisilla kärjillä, kaksi erikokoista ympyrää sekä kolmion ja neliön muotoiset. Kun olin saanut kannan kaiverrettua siirryin reunakoristeluihin. Tämän mukana tulikin uusi haaste, kaarevalle pinnalle kaivertaminen.


Melkein kaikki käyttämäni työvälineet vasemmalta oikealle: Viistekaiverrin, iso pyörökaiverrin, iso tasokaiverrin,
pieni tasokaiverrin, pieni pyörökaiverrin ja erimuotoisia punsseleita.


Koristeiden kaivertamista.
Koristereauhka piirrettynä.
Sivukoriste melkein valmiina.
 Koru tuli valmiiksi näyttöön ja palautteesta tulikin mitä odotin. Vaikka lopputulos on hieman karkea, on sormus ollut itsellä käytössä aika paljon. Ja tärkeintä taitaakin olla että opin paljon tämän sormuksen teosta.

Valmis sormus:








tiistai 15. lokakuuta 2019

Darkmoon blade covenant sormus

Lähde: Dark Souls wiki
Sormus tuli tilauksena samalta henkilöltä joka tilasi the untrue dark sormuksen. Tämä sormus on samasta pelistä, Dark Soulsista. Lähdin suunnittelemaan korua annetun referenssikuvan perusteella.
Mietin eri valmistustapoja ja ensin ajattelin tehdä sormuksen valamalla, kuten aikaisemmankin pelisormuksen. Lähdinkin tätä koittamaan, mutta en saanut tehtyä kiekuroita niin hyvin kun olisin halunnut, joten päädyin perinteisempään tapaan.
Valmistin sormusaihion ja viilasin keskelle välin koukeroita varten. Piirsin paperille samanlaisia koukeroita kuin referenssikuvassa ja väänsin lankaa sen mukaisesti ja juotin palasia yhteen. Tämän jälkeen muotoilin langat sormuksen kaaren mukaisiksi sormuksen taivutuslaitteella. Jäljellä ei ollut kuin koukeroiden juottaminen sormukseen ja loppusilaukset.






Sormuksia tilattiin kaksi, vasen on valmiiksi viilattu.

Koukeroiden muotoilua valmiiksi juottamista varten.


Koukeroiden juottamista.

Kaikki kiinni.


Valmis sormus:


Ristisormus

Referenssikuva

Asiakas oli ostanut hopeisen kantasormuksen, johon toivoi esimerkkikuvan tyyppistä kuviota kaiverrettuna sen päälle. Ideointi hänen kanssaan jatkui ja ruusu korvattiin rubiinilla ja mukaan tuli toivomus köynnöksestä joka kulkisi sormuksen ympäri. Lähdin luonnostelemaan toivomuksien perusteella, joista asiakas poimi mieleisiä asioita joista kasattiin lopullinen design.








Sormuksen valmistus oli aikamoinen oppimisprosessi ja onkin tullut käytettyä saatua tietoa myöhemmissä töissä. Ensin valmista kantasormusta piti suurentaa, joten hehkutin sitä. Lämmitys muutti pinnan röpöiseksi, oletettavasti siinä oli jonkinlainen pinnoitus joka reagoi hehkutuksessa joten sormus piti filssata kokonaan. Seuraavaksi sahasin ristin kultalevystä ja yritin tehdä hopealevyyn mahdollisimman tiukan sovitteen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun yritin tälläistä tekniikkaa, ja parin yrityksen jälkeen sain jokseenkin tyytyväisen tuloksen. 

Risti ei istu täydellisesti levyssä. 
Ristin sahaus.
























Lähdin juottamaan levyä kiinni sormukseen jossa käytin opettajan ohjeistuksen mukaan todella paljon juotetta jotta ristin ja levyn väliset raot täyttyisivät. Mutta juote ei täyttänyt rakoja niin kuin toivoin, vaan se meni täyttämään sormuksen ja levyn väliä. Vaikka syötin lisää juotetta se ei täyttänyt kokonaan välejä ja jätti pieniä uomia niiden paikoille. Ajattelin, että asia korjaantuisi viilaamalla sille tasolle, missä juotetta olisi tarpeeksi, jota tein kun kultainen köynnös oli juotettu paikalleen mutta rakoja tuli vain lisää ja uskon että juote oli syövyttänyt levyä liikaa. Mutta ennen tätä tein kultalankaa kultakäynnöstä varten ja muotoilin sen pihdeillä oikean muotoiseksi ja sahasin lehdet jotka juotin kultajuotteella kiinni lankaan.


Ristilevyn juotosta.
Kultalehvys kasausvaiheessa.

Köynnöksen juottaminen meni kohtalaisen hyvin, mutta kun lähdin siistimään kantaa huomasin että juote oli syövyttänyt hopealevyn. Päädyin viilaamaan levyn kokonaan pois ja tekemään uuden. Sain tehtyä sillä kertaa tiukemman sovitteen hopealevyyn, ja juotin ristin ensin kiinni levyyn ja vasta sitten levyn kantasormukseen. Taas juotetta sai lisätä kunnolla, sillä se imeytyi levyn ja sormuksen väliin.




Köynnöksen juottamista.
Juotos on syövyttänyt pinnan ropoiseksi.

Koska murehdin juotoksen pidentymistä ja juotteen kiukkuilua jäi kultaritin ja hopealevyn väliin koloja. Tässä kohtaa punnitsin että lähdenkö lisäämään juotetta, vai annanko niiden olla. Päädyin kaivertamaan ristin ääriviivat, jossa a.) kolot peittyisivät b.) risti tulisi paremmin esille, koska kulta ei erottunut kovinkaan selkeästi. Kaiverruksen jälkeen jäljelle jäi kiven istutus. Tein tämän tähti-istutuksella jota en ollut tehnyt aiemmin, joten tämäkin oli uutta ja jännittävää. Onneksi tässä ei ollut suurempia ongelmia.


Lisää kuvateksti
Lisää kuvateksti


 Valmiista sormuksesta tuli erittäin näyttävä, vaikka itseä jäikin parikin asia häiritsemään. Sormus oli hyvä harjoitus siinäkin mielessä, että missä kohtaa antaa jonkin 'virheen' olla eikä lähde pilaamaan enempää asioita yrittäessä korjata sitä.

Valmsi sormus: 



torstai 29. elokuuta 2019

Kaiverrusnäyttö 2

Valopöydällä on helppo jäljittää
valokuvista.
Säästin hieman aikaa heittämällä
koneella luonnoksia laatan ääriviivoihin,
jotta saisin hahmoteltua miten halusin
laatan tehdä.

Näyttötyön aloitin etsimällä kuvia hirvistä ja metsästyskoirista referensikuviksi, jotka tulostin ja piirsin luonnokset niiden avulla. Piirsin ja kaiversin ensin reunuksen ja koirat. Olisin voinut piirtää koirat hieman paremmiksi, mutta näytön aikarajan takia virheitä sattuu. Koirien karvojen kaivertaminen oli haastavaa, mutta oli hyvä että aikaisemmista koiralaattojen kautta jo pientä kokemusta asiaan.


Koirien piirtäminen vaiheessa.
Yläkoira valmiina.

 Kun koirat olivat valmiit, piirsin hirven vain hirven ääriviivat ja katsoin karvojen suuntaa luonnoksestanio, että saisin kaiverruksesta luonnollisen näköisen. Kaivertaessa tapahtui pari lipsahdusta jotka jäivät harmittamaan, mutta jotkut menivät sarvien varjostuksien piiloon.
Kun hirvi oli valmis, tuli sen alle vielä teksti ja laatta oli valmis.


Hirven ääriviivat valmiina.
Toinen sarvi vielä kesken.


Valmis laatta:





A niin kuin apua

Pahoittelen pidempää taukoa päivityksissä. Tulevat tekstit ovat kevään puolella tehtyjä töitä.


Alimmaisena näkyy opettajan antama kopio, jonka piirsin ensin paperille
oikean kokoiseksi ja kopioin laattaan.

A-kirjainharjoitus oli yksi annetuista töistä, joissa piti muuttaa annetun kuvan koko pienemmäksi (en enää muista mittoja). Harjoitus olikin aikamoinen koe, sillä skaalaaminen kuva pienemmäksi vaati jo silmää. Kuvan piirtäminen laattaan onnistui parin yrityksen jälkeen, sillä piirrettävää oli paljon ja halusin saada sommittelun kunnolla tehtyä. Varsinkin taustaviivat olivat haasteelliset,
Tehävä oli erittäin hyvä harjoitus kaikin puolin, ja olikin mielenkiintoista nähdä kuinka erilaisia samalla tehtävänannolla kirjaimista tuli. 
Kaivertaessa sai olla tarkkana, ettei mennyt jonkin viivan yli, joka sattui helposti varsikin taustaviivojen kanssa. Pari lipsahdusta taisi tapahtua, mutta olen lopputulokseen ihan tyytyväinen. 
Työn tekoon meni kaikenkaikkiaan aika kauan ja sitä hienompaa on nähdä se valmiina.





















Kaiverrus aloitettiin taustaviivoista.

Taustaviivat olivat valmiit, ja seuraavana olivat lehvykset.
Kaivertaessa käsi hinkkasi pois lakkapintaa, mutta
 onneksi vain vähän.
Kirjain valmiina!



maanantai 1. huhtikuuta 2019

Kalakokeilu ja lasikaiverrusta

Kala piirrettynä.
Kaivertaminen oli haastavaa.























Tämä kokeilu oli hetken mielijohteesta lähtenyt, sillä halusin kokeilla sormuksen ulkopuolelle kaivertamista. Kuvio tuli mieleen paperille tuherretusta luonnoksesta ja pääsi sormukseen asti. Kaartevuuden takia sormukseen kaivertaminen on haastavaa ja pariin otteeseen kaiverrin lipsahtikin kulkemaan jonnekkin minne sille ei ollut asiaa mennä. Sormus sai uuden lookin nopeasti, ja ajatuksissa olisi tehdä kehitytempi versio jossain kohtaa.

Toinen kala onnistui jo hieman paremmin.
Oksiodin kaiverruksen, jotta se tulisi paremmin esille sormuksessa.

Kävimme koululla läpi lasikaiverrusta, joten päätin uhrata saamiani viinilaseja kokeiluun. Pienellä vaivalla lasista tuli persoonallinen!

Kaiversin ensin monogrammin lasiin, mutta
päätin vielä lisätä kehyksen sen ympärille.
Valmis kaiverrus!