tiistai 28. helmikuuta 2017

Ametistisormus

Try, try, try again...

Ajatus sormuksen tekoon lähti kokonaan siitä, että halusin tehä harjoitusmielessä jotain haastavaa. No sitä saa mitä tilaa. Löysin pinterestin kautta sivuston Professional Jeweler Archive missä on englanninkielellä ohjeita erilaisten korujen valmistukseen ja seuraten ohjeita valmistin keskikiven istukan sekä hieman muotoillen sormusaihion.

Valmis sormus.

Kiven istukka

Alussa suunnitelmana oli tehdä kolmen ison kiven sormus, mutta kun sain keskikiven istukan valmiiksi se olikin alkuperäiselle kivelle liian suuri. Onneksi laatikosta löytyi juuri sopivan kokoinen ametisti ja lähdin suunnittelemaan sille omanlaista sormusrunkoa. 
Apuviivat.

Lähtöpiste.











Käytin artikkelia apuna mitoittamaan tarvittavat langanpätkät kiven istukkaan. Muotoilin ylä- ja alagalleria langat kiven muotoisiksi ja muokkasin alagallerialangan kaarevaksi muotoiluraudan kanssa, jotta valmiissa sormuksessa se muotoilisi sormusaihion muotoa. Mittasin ensin paperille kynsien paikat ja käytin piirrosta apunani merkitessäni nämä kohdat gallerialankoihin. 

Kynsien paikkojen viilaus.
Juotosalustaan poraus.
 Seuraavaksi viilasin kynsien paikat gallerialankoihin. Renkaat olivat sen verran pienet että käytin pintilankaa apunani. Archiven ohjeissa kehotettiin viilaamaan 70 asteessa joten leikkasin paperinpalan siihen kulmaan ja käytin sitä apunani viilatessa sekä juotosalustaan poratessani. Siihen porasin kynsille pari millimetriä syvät paikat, jotka pitäisivät niitä paikallaan ja oikeassa kulmassa gallerialankoja juottaessa. Porauskokeiluja tulikin tehtyä parikin kertaa, kun joko skamolex mureni, tai poraukset eivät osuneet oikeisiin kohtiin.

Alagallerian juotos.
Ylägallerian juotos.
 Juottaessa sai olla varovainen, että juotetta tai lämpöä tullut liikaa. Kerran onnistuin kuumentamaan alagalleria langan niin, että se suli ja katkesi. Onneksi uuden sai tehtyä nopeasti ja siitä oppineena hillitsin tohottamistani. Ylägallerian juotos oli myös oma haasteensa, sillä sitä oli vaikea saada suoraan. Jos lähdit korjaamaan pientä vinoutta, saattoi gallerialanka kipata kokonaan toiselle puolelle vinoon. Onneksi lopuksi sain paketin kasaan.

Sormusaihio


Sormustangon lähtöpiste.
Sormustanko pyöristettynä.

Valmistin suurimmaksi osaksi sormusaihion PJA ohjeistuksen mukaan. Tein 3mm x 3mm tankoa sormusaihiota varten. Pyöristin tangon ja viilasin päädyt niin että ne istuivat hyvin istutukseen.

Pistepuikko toiminnassa
Korotusten sahaukset.

Seuraavaksi löin pistepuikolla kivien keskikohdat sormusaihioon jonka jälkeen sahasin aihioiden päät auki.

Korostusten vääntöä.
Osat sopivat yhteen.
 Laitoin sormusaihion sormuspinnaan ja väänsin skaavarilla väkäset ylös haluttuun kulmaan. Tämän jälkeen viilasin päätyjä taas jotta ne istuivat hyvin kivi-istukkaan juottamista varten.

Tangon sahausta.
Aihio kiillotettuna.
Merkitsin tussilla aihioon sormukseen haluttavan muodon, eli leveämmäksi kohti istutusta, ja sahasin sen mukaisesti. Tämän jälkeen siistin sormusaihion ja kiillotin sen alustavasti, koska tiettyjä kohtia olisi vaikea saada filssattua juottamisen jälkeen.


Alapuolen juotos.
Yläpuoli juotettuna.
Kiillotuksen jälkeen juotin osat yhteen. Tein sen molemmat puolet kerrallaan.
Kivien istutusta.

Kivien sovitteet.

 Seuraavaksi porasin 2mm kiville pallopääterällä sovitteet. Rupesin kiinnittämään kiviä rakeilla kiinni. Sain kolme toiselta puolelta hyvin kiinni, mutta kun ryhdyin työstämään toista puolta ei asiat onnistuneetkaan ihan helposti. Keskimmäinen kivi ei suostunut pysymään paikallaan ja viiden tunnin yrittämisen jälkeen oli sormusaihio niin kärsineen näköinen ja kivi vieläkin irti, että minun piti irroittaa kaikki muut istutetut kivet ja sahata aihio irti istukasta. Seuraavan aihion tein 3,5mm x 3,5 mm tangosta, jotta saisin enemmän työskentelytilaa rakeiden teossa, Tähän kaikkien kivien istutus onnistuikin tunnissa.

Seuraavaksi keskikiven vuoro.
Ametistin istutusta.




















Sitten tuli keskikiven vuoro. Käytin palloporaterää apunani tehdessäni kynsiin kivelle sovitteet, joilla laskin kiven haluttuun korkeuteen. Viilasin hieman kynsiä ulkopuolelta ohkaisemmaksi jotta ne kääntyisivät helpommin. Tämän jälkeen lyhensin kynsien pituuksia. Istutuksessa oli haastavaa saada kivi kiinni suoraan, ja pari kertaa jouduinkin irroittamaan sen ja asettelemaan ametistin paremmin paikoilleen. Kun kivi oli kiinni, jäljelle jäi enää lopullinen sormuksen kiilloitus.

Uudestaan, uudestaan! Kaikki sormusaihiot kuvassa. Ensimmäinen oli liian pieni, toisessa meni poraus huonosti, kolmannessa ei yksi kivi halunnut mennä kiinni ja neljännessä sahasin korotuksen vinosti. Onneksi viides onnistui!
Haasteellista työtä halusin ja sellaisen sitten teinkin. Usein hermoja koetteleva työ kuitenkin tuntui vaan paremmalta saada valmiiksi.





2 kommenttia: