maanantai 30. toukokuuta 2016

Näyttötyö

Riikinkukko-kaulakoru


'Tekniset piirrustukset'.
Korvakorut josta otin pyrstöön mallia.





Työnantona oli valmistaa viikossa kaulakoru jossa on istutettu kivi. Inspiraatio oli tähän työhön jo lähtenyt ajatuspohjalla, kun ostin GSW-messuilta kiven jota tässä työssä käytin. Myös äitini vanhat korvikset antoivat idean liikkuvaan pyrstöön. Ensimmäiseksi lähdin piirtämään ns. teknisiä piirrustuksia joiden pohjalta lähdin sahaamaan riikinkukon rungon muotoon.






Pyrstömekanismin sahauksia.
Koristesahausta













Kun runko oli sahattu muotoonsa, porasin silmäkivelle, koristesahaukselle sekä pyrstörenkaille aukot. Porasin myös pyrstömekanismi palasiin renkaille kolot ja sahasin ne hopealevystä irti. Sulkalaattojen valmistuksessa yritin käyttää ajan säästämiseksi prikkaleikkuria apunani, mutta lyödyt palaset eivät tahtoneet onnistua. Niimpä päädyin sahaamaan jokaisen laatan erikseen. Kun tämä oli tehty suurensin silmäkivelle porattua aukkoa kunnes istutusputki istui siihen hyvin. Tämän jälkeen alkoi kaikkien palasten filssaus ja alustava kiillotus ennen kivi-istukoiden juotosta.

Kivi-istutusta.
Palaset sahattuina ja filssattuina.
Kaikki juotettuna.

Sitten juotin kaikki puutuvat osat eli kivi-istukat ja riipuslenkin. Siistin juotokset eli lisää filssausta ja kiillotusta. Jäljelle jäi enää kivien istutukset ja korun kasaaminen.

Valmis koru.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti