tiistai 29. syyskuuta 2015

Ensimmäisiä harjoitustöitä



Silloin ja nyt

Valmistuin hopeasepäksi (2015) ennen kun aloitin opiskelut kultaseppä puolella Tyrvään ammattiopistossa. Vertailen tässä molempien koulujen ensimmäisiä harjoitustöitä.

Molempien oppilaitosten tehtävät ovat erittäin samanalaisia, eikä ihme sillä työt ovat kohtalaisen helppoja tehdä ja hyvää harjoitusta. Tehtävään sisältyy sormuksen ja kaulakorun valmistaminen käyttäen 952 hopeaa sekä käyttäen soikeaa että pyöreää korukiveä.

Hopeaseppäkoulun harjoitustyöt


Saimme valita itse korukivet ja kumpaan koruun halusimme niitä käyttää. Korujen tekeminen alkoi teknisen piirrustuksen kurssilla, jossa lähdimme vapaasti luonnostelemaan ja suunnittelemaan kaulakorua sekä sormusta. Luonnosten jälkeen opettajan hyväksynnän jälkeen teimme jommasta kummasta teknisen piirrustuksen josta sitten lähdimme työstämään korua. Valitsin kaulakoruun pyöreän ametistin ja sain koruun idean japanilaisesta kirsikkapuun kukasta. Kokosin korun kasaan neljästä erillisestä terälehdestä joihin sahasin ensin koristeelliset reiät. Juottamisen jälkeen muotoilin keskiosan kivi-istukalle sopivaksi ja juotin tämänkin paikalleen. Kiven istutuksen jälkeen koru oli valmis. En koskaan saanut tehtyä sormusta valmiiksi, mutta alla näkyy entisen luokkalaiseni Jenni Holman sekä Rosa Tornikosken valmiit sormukset.

Valmis kaulakoru
Kukan terälehdet
   



















Jenni Holman tekemä sormus
                                                                                 
Rosa Tornikosken sormus



Hopeaseppä-opiskelijoiden harjoitustöitä

Kultaseppäkoulun harjoitustyöt

Näissä harjoitustöissä oli tiukemmat ohjeet. Soikea kivi käytettiin soikeassa koverassa kaulakorussa ja pyöreä kivi käytettiin sormuksessa. Molempiin kivi-istutuksiin tehtiin sisäsarja korokkeeksi ja kaulakorun takapuolelle tehtiin leimoja varten sarja. 
Kaulakoru sahattiin soikeaan muotoonsa ja se taottiin koveraksi. Tämän jälkeen pinnat viilattiin ja filssattiin siisteiksi. Kivi-istukka mitoitettiin ja väännettiin oikeaan muotoonsa. Tämän jälkeen kaulakoruun sahattiin kivisarjaa varten sopiva reikä johon se myöhemmin juotettiin kiinni. Seuraavaksi sahattiin ja juotettiin kaulakorun 'leimasarja'. Sitten tein kivi-istukan sisäsarjan mitoituksen ja tein sen. Riipuslenkki vielä paikalleen ja jäljelle jäi viimeiset siistimiset, kiilloitus sekä kiven istutus.

Valmis kaulakoru


Sormus sai olla erittäin yksinkertainen. Sormusaihiosta olisi saanut muotoilla hieman eri muotoisen, mutta en tuntenut suurta tarvetta lähteä tekemään siitä sen ihmeellisempää. Normaali sormusaihio tehtiin levystä vääntäen, päät juottaen ja ympyräksi muotoillen. Kiven sarja tehtiin aika leveästä levystä, jotta siihen jäisi tarpeeksi korkeutta työstämiseen sormuksen muotoon joka tehtiin viilaamalla. Kivisarjalle juotettiin kiinni sisäsarja tukemaan kiveä. Kaikki juotettiin yhteen ja kiillotettiin.

Valmis sormus


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti